Viimeinen kerhoaamu ja lasten käynti fyssarilla

Aamulla suuntasimme viimeistä kertaa kerhoon, joka on ollut tammikuusta lähtien osa keskiviikkoaamujamme. Tällä kertaa ohjelmassa ei ollut mitään tiettyä tai erityistä. Oleskeltiin vain, rupateltiin niitänäitä ja vaihdeltiin kuulumisia. Sovimme ryhmäläisten kanssa, että jatketaan tapaamisia omine nokkinemme ja ensi viikon keskiviikkona onkin treffit yhden äidin kotona.

Viihdyttiin kerhossa tosi hyvin ja oli mukava saada uusia ihmisiä elämään. Kotoa poislähteminen on paljon helpompaa, kun on joku syy. Kerho oli hyvä syy lähteä pois neljän seinän sisältä. Samalla sai tuikitärkeää sosiaalista toimintaa tähän elämään, kun niin vähän näkee nykyisin ketään oman. Ennen sosiaalinen elämä tuli pitkälti töiden puolesta, työkavereiden kautta. Onneksi facebook on olemassa. Oon useammassa ryhmässä mukana, joten edes sitä kautta tulee vaihdettua ajatuksia, kun muuten tää sosiaalinen elämä on vähän köyhää :D

Kerhotädeille hommasin koko ryhmän puolesta vähän makeaa massuun sekä kivat kesäiset kortit. Me ryhmäläiset puolestamme saimme lapsille sankot ja lapiot hiekkalaatikkoleikkeihin.

Korttien kuvitusta (Vallila)

Kerhon jälkeen kävimme kotona reilun tunnin verran: ipanat ottivat päiväunet ja söivät, jonka jälkeen meidän pitikin suunnata fysioterapiaan. Alunperin käynnin piti olla jo maanantaina, mutta se peruuntui ja siirtyi ensi viikolle. No, tänään minulle soitettiin aamulla peruutuksen vuoksi vapautunutta aikaa ja hyvä niin. Olinkin jo odottanut tilannekartoitusta, jotta tiedetään, miten ipanoiden kanssa pitää nyt toimia. Ja onko tilanne yhtään fyssarin mielestä kehittynyt. No nyt kävi niin, että fysioterapeutti vaihtui, mutta...

....ei sillä niin väliä, koska saimme hyviä uutisia :) Ojentuvuus ja jännitteet ovat purkautuneet sen verran hyvin, että saimme luvan pitää molempia masullaan. Tämä helpottaa kyllä elämää, koska neiti osaa kääntyä mahalleen niin sujuvasti, että on ollut hiukan hankala vahtia häntä ja kääntää takaisin selälleen. Selällään ei ole oikein viihtynyt viime aikoina nimittäin vaan aina tilanteen salliessa pyörähtää mahalleen. Jäbäkin on kääntyillyt joitakin kertoja mahalleen, mutta silloin, kun kukaan ei ole ollut näkemässä joten en tiedä, miten tavoitteellisesti hän on kääntynyt - vaiko vahingossa? Molemmat ovat myös nukahtaneet mahalleen jonkun kerran. Toistaiseksi ollaan käännetty heidät siitä kyljelleen tai selälleen.

Edelleen toteutetaan kippura-asentoon viemistä sylissä, mutta saamme ruveta myös ajoittain istuttamaan heitä sylissä ja syöttötuolissa. Kaikenlaista pientä ohjeistusta saatiin mm. (masullaan ollessa) kääntymisen avuksi. Jäbä aika hyvin jo kääntyilee lelujen perässä, mutta tasapaino on vähän hutera vielä. Neiti ei käänny niin sujuvasti, mutta tavoittelee leluja kuitenkin sivuiltakin ja nyt saatiin ohjeeksi pitää leluja lapsen sivuilla, että tulee sitä kääntymisen harjoitusta.

No, tuossa ehkä jotain pääpointteja käynnistä. Pitäis jaksaa kirjoitella 9kk-postaus, mutta se on jonkun muun illan juttu!

Eka äitienpäivä äitinä

Niin se vaan alkaa olla päivä ohitse. 

Ei mikä tahansa päivä, vaan ensimmäinen äitienpäivä, 

jota vietin itse äitinä ♥ 

Nukuin aamulla leppoisasti korvatulpat korvissani kunnes mies herätti ja kantoi sänkyyn tarjottimella (jonka virkaa toimitti iso leikkuulauta) kukkasia, jugurttia uudessa Muumimamma-mukissa, itse tekemäänsä pannaria, mansikka-vadelmahilloa sekä kermavaahtoa nonparelleilla kulhoissa, mehua, kortin joka sai tipan linssiin, sekä pikkuruisen korurasian lahjapaperissa.

Rasiasta paljastui ihana Kalevala Korun Lapsi-koru ja siihen oli upotettu kaksi kiveä, vaaleansininen ja -punainen, lasten merkiksi. Miehen sanojen mukaan koru on muisto tästä äitienpäivästä. Hieno muisto onkin, tykkään kovasti :) Olinkin aiemmin miettinyt, että ostaisin jonkinmoisen lapsikorun, mutta en loppujen lopuksi saanut aikaiseksi itse ostaa vielä mitään joten tämä oli enemmän kuin positiivinen yllätyslahja! Vuosien varrella olen mieheltä saanut muitakin Kalevala Koruja mm. Pyhä Birgittan sekä Talon Sydämen. Tästä taitaa kuitenkin tulla se kaikista rakkain :) Miehelle vielä iso kiitos, luet tän kuitenkin ;)

Naperot alkoi sitten hiljalleen heräillä päiväuniltaan ja siinäpä sitten ihan perusmeininkiä: vaipanvaihtoa ja ruokailua siis. Oltiin eilen jo päätetty, että lähdettäis kävelylle jos on hyvä sää ja kyllähän se sää suosi! Mahtava, aurinkoinen ja lämmin kevätsää joten ulos mars koko konkkaronkka. Käppäiltiin hissukseen ympäriinsä ja käytiin jätskillä. Rattaissa naperot välillä nukkuivat ja välillä katselivat ympäristöä supercoolien aurinkolasiensa takaa :D

Lenkin tehtyämme menimme vielä tuohon meidän takapihalle ja syötin siinä molemmille välipalana mangososetta. Naperoiset pääsivät myös kiikkumaan ekaa kertaa. Nopsu etenkin oikein hihkui ja nauroi innoissaan, Hilukin hymyili mutta vielä hiukan varautuneemmin :)

Siinäpä minun ensimmäisen äitienpäivän kuulumisia. 

Perusarkea höystettynä pienillä, ihanilla ylläreillä :)

Onko sinulle jäänyt jokin ihana muisto ensimmäisestä äitienpäivästäsi äitinä?

Ei tarvitse olla täydellinen...

Tällainen, mielestäni kovin inhimillinen, äitienpäiväruno tuli vastaan ja halusin sen jakaa lukijoitteni kanssa. Suosittelen lukemaan huolella ja ajatuksen kera - ihan viimeiseen lauseeseen saakka :)

On toukokuun toinen sunnuntai
ja liput ne saloissa liehuu,
äitejä tänään juhlitaan
ja juhlakahvit jo kiehuu.

Puheita kauniita kuunnellaan,
tulee kehuja tullen mennen,
niitä äidit yhä vain kuulla saa
kuten kuulla sai äidit ennen.

Äiti tuo hellä ja lämpöinen
uhrautuvainen ja jalo,
ahkera, pullantuoksuinen
kiiltää puhtauttaan koko talo.

Ei lie äidin sydäntä hellempää
kunnon äiti ei helposti suutu,
äiti aina jaksaa vain ymmärtää
ei viisautta äideiltä puutu.

Minä istun, mietin ja käsitän
en mittoja noita täytä,
ja jos oikein asian ymmärrän
en kai äidiltä edes näytä.

Vajoan penkissä alaspäin
hymyn yritän esiin kaivaa,
en tunnista kehuista itseäin
yhä enemmän tilanne vaivaa.

Kai äitinä inhimillinen
on otteeni elämään tähän
minä aina jaksa rakastaa en
vaan vihaankin joskus vähän.

Minä suutun joskus niin tosissaan,
että ihan ravistaa tekisi mieli
ja suuria tulia aikaan saa
tää liukas ja terävä kieli.

Huono omatunto ja syyllisyys
meitä äitejä usein vaivaa
kehut silloin tuntuvat pahalle
ne arpia auki vain kaivaa.

Jospa kehujen ylitsevuotavien
sijaan sanoa vaikka voisi
jotain armollista ja pehmeää
se kuin musiikki korvissa soisi.

Jos kuulisi hetkenä sellaisena
kun mieli ei taivaisiin yllä
että selviät ihan kivasti
ja äitinä riität kyllä.

tekijä: Tuulikki Jääskeläinen

Hyvää äitienpäivää!

Uudet tuulet puhaltaa!

Niin vain kävi, että mies sai vakituisen viran ja me muutetaan sen perässä eri paikkakunnalle (kenties heinä-elokuussa). Edelleen pysytellään kuitenkin Keski-Suomessa, mutta maisemat ja ympyrät muuttuvat kuitenkin ihan täysin! Mulla on äippälomaa syyskuun puolelle, mutta sen jälkeen jään nyt sitten kotia lasten kanssa. Toiveissani olikin, ettei mun tartteis palata vielä syksyllä töihin, mutta nyt ehkä tuli pieni stressi siitä, että mun työpaikka jää nyt sitten taakse ja jos/kun joskus haluan palata töihin, se ei olekaan niin yksinkertaista. Tällöin joudumme muuttamaan jonnekin mun ja miehen työpaikkakuntien välille, hommaamaan toisen auton TAI sitten mun pitää hakea uusia hommia. No, se on sen ajan murhe tietysti. Yleisesti ottaen olen toki innoissani tästä kotiinjäämisen mahdollisuudesta, maisemanvaihdoksesta sekä ennen kaikkea siitä, että mies voi lopettaa ainaisen työnhaun ja pätkähommat. Hän on kyllä vakituisen paikan ansainnut!

Toivottavasti mun pää kestää nyt sitten kotona olemisen! :D Lasten lisäksi mulla ei uudella paikkakunnalla muuta juuri olekaan. Alkuvuodesta alkanut liikuntaharrastuskin jää, sekä tietysti kaverit ja kaikki tutut kuviot. Uudella paikkakunnalla pitää nyt sit kartoittaa liikuntamahdollisuuksia (lenkkeillähän aina voi, mutta se ei oo mun juttu lainkaan) ja ehkä mukaan johonkin kerhoihin, niin pääsen tutustumaan ihmisiin enkä jää ihan neljän seinän sisälle ipanoiden kanssa. Apua!

Tarkoitus olisi muuttaa vähintäänkin kolmioon, ehkä jopa neliöön jos vuokra on OK. Ihana saada lisää tilaa ja lisäksi rivitaloasunto! Vielä ei olla siis mitään kämppää otettu, mutta asuntohakemus laitettu ja toiveena oli saunallinen rivitalokolmio tai -neliö. Ehkä tulevalla viikolla käydään ajelemassa paikkakunnalla (en ole ikinä siellä käynyt) ja katsotaan samalla parit asunnot. Aika jännää!

Naperoitten fysioterapiakäynti

Tänään ohjelmassa oli fysioterapeutin luona käynti ja molempien naperoitten tilanteen kartoitus. Fyssari oli tosi mukava ja tutkiskeli molempia ajan kanssa, selittäen koko ajan meille havainnointiaan. Vaikka aikaa oli rajallisesti (meidät otettiin ns. ylimääräisenä tälle päivälle), niin kuitenkin hyvin saatiin asioita käytyä läpi. I'm happy!

Hiltsu-neidillä on jäykkä ylävartalo, kun taas Nopsu-pojulla on jäykempi alavartalo, mutta ylävartalo ei niin "paha" kuin neidillä. Kuitenkin molemmille saatiin samanlaiset ohjeet kotiin, vaikka hiukan olivatkin erilaisia noiden jäykkyyksien suhteen. Jos nyt kirjoittaisin vähän näistä ohjeista ja mitä itselle jäi päällimmäisenä mieleen:

• Päivittäin pitää tehdä käsi- ja jalkajumppaa, muutama minuutti riittää ja ihan perustoimintojen ohessa esim. vaipanvaihdon aikana: käsiä viedään suoraan ylöspäin korvan vierestä, jalkoja taivutetaan myös suorana ylöspäin sekä "taitetaan sivuttain" mahan päälle, jalkapohjia voi taputella yhteen jne.

• Päinmakuuta vältellään toistaiseksi. Neitihän oppi jokunen päivä sitten kääntymään selältä mahalleen joten pitää olla tarkkana jos hän on selinmakuulla, koska haluaa nyt koko ajan sitten kääntyä. Kääntyminen itsessään kyllä vahvistaa ylävartalon etupuolta, mutta mahallaan ollessa neiti menee nopeasti lentokoneeksi (kädet ja jalat ilmaan), joten vältellään sitä. JOS jäykkyydet näyttävät häviävän huomattavasti ennen kontrollikäyntiä (toukokuun puolessavälin), voidaan pitää mahallaan ennen kuin lentokone-efekti alkaa. Lakanarulla kainaloiden alle ja jos kädet lähtevät leviämään, niin lopetetaan. Lakanarullan kanssa poju on aika mallikkaasti masullaan, mutta kun rulla otettiin pois, nousi jalat heti ja jäykisteli niitä eli sama ohje pojalle vaikkei niin lentokone olekaan kuin neiti.

• Etenkin Nopsulla tiukat pohkeet, myös Hiltsulla jonkin verran. Pohkeille hierontaa!

• Paljon kippurassa pitämistä, vaikka vähän väkisinkin. Vauva(t) voi protestoida, kun ei pääsekään ojentelemaan käsiä tai jalkoja, mutta pieni itku ei haittaa. Loppujen lopuksi jäykkyyksien estäminen rentouttaa ja jäykkyydestähän tässä yritetään päästä eroon. Etenkin neidin käsiä saa ja pitää tuoda tosi vahvasti (saa ihan tosissaan pitää tiukasti kiinni!) eteen, koska vetää niitä niin voimakkaasti sivuille/taakse. Ei uskoisi, miten vahva noin pieni tyttö voi olla!

• Nopsu-poju ottaa paljon vauhteja sitterissä sekä maassa olevassa turvakaukalossa. Luultiin, että tää on ihan jees, mutta eipä olekaan nyt, kun on tätä jäykkyyttä. Jos jäykkyyksiä ei olisi niin asia olisi enemmän OK. Nyt kuitenkin sitterit bannattu molemmilta, parempi  pitää turvakaukaloissa, joissa ovat enemmän kippura-asennossa. Nopsun kaukalon alle pitää laittaa jotain ettei pääse sitä heijaamaan. Eli tuo sitterin ja kaukalon heiluttaminen tukee jäykkyyttä ja sitähän emme halua. Lisäksi molempien pomppiminen sylissä loppuu. Sekin aiheuttaa vartalon jännittymistä ja siten jäykkyyksiä.

• Elämää turvakaukalossa nyt jonkin aikaa. Kädet ei pääse leviämään ja jalatkin lepäävät. Myös varsinaiset syöttötuolit jäävät nyt odottamaan, että tilanne vähän paranee. Turvakaukalot toimivat nyt siis myös syöttötuoleina. Tämähän aiheuttaa sen ettei vauvat ole pystyasennossa syödessään joten sormiruokailukokeilutkin taitaa nyt jäädä myöhemmäksi tai sitten jotain voidaan maistella vaikka sylissä hetken istuen. 

• Edellisestä päästäänkin siihen, että sylissäkin ollaan ennemmin kippurassa kuin istuvammassa asennossa. Sellaisen puolittaisen istuma-asennon fysioterapeutti näytti, mutta en osaa sitä nyt selittää tähän. 

• Seisottamista ei tarvitse tehdä, mutta jalkapohjille voi antaa kokemuksia eli tömistellä ja hieroa vaikka lattiaa vasten.  

• Nostamiset (lattialta/hoitopöydältä tai muualta) kyljen kautta eli ei vaan nosteta vauvaa/vauvoja suoraan ylös. Tämä ohjeistus saatiinkin keskolasta kotiuduttua, mutta ehkä ollaan siitä lipsuttu tässä kuukausien varrella. En jotenkin ajatellut, että se olisi edelleen tärkeää.

Apua, mitähän muuta vielä...tuli niin paljon asiaa, että olis pitänyt tehdä muistiinpanoja! Pitää lisäillä jos tulee jotain vielä mieleen. Nyt en jaksa enää muistella!

Kontrollikäynti asian tiimoilta meillä on toukokuun puolenvälin jälkeen ja siihen saakka koitetaan elää elämäämme mahdollisimman paljon ohjeiden mukaisesti. Toivottavasti tilanne alkaa tästä parantua näiden ohjeistuksien avulla!

Syöttötuoleja testailemassa. Mukava oli paukuttaa teippirullaa tarjottimeen!

Kurkkua mutustellaan ja maistellaan, nams!

Vauvojen (osittainen) omatoiminen ruokailu

Miksi poden hiukan huonoa omatuntoa ipanoiden syömisestä? He syövät hyvin ja ovat kaikkiruokaisia - soseiden suhteen siis lähinnä. Omin pikkukätösin emme ole kuitenkaan juuri harjoitelleet syömistä ja nimen omaan siitä mä koen jotain ihmeellistä alemmuudentunnetta. Huono äiti.

Ipanat ovat jo 8,5 kk, tosin kehitysiältään noin 7 kk. Pitäisikö noille nyt miten ahkerasti jo opettaa omatoimisempaa ruokailua? Nyt saatiin hankittua syöttötuolit ja niissä pyritään nyt syöttämään. Tänään ostin kaupasta maissinaksuja niin saavat tarjottimelta niitä ottaa käteen ja mutustella. Nyt vois ruveta kokeilemaan enemmän sormiruokia, kun ovat pystyasennossa syömisen ajan.

http://www.maissinaksut.fi/maissinaksut.htm

Lusikkaa en ole vielä käteen antanut ja maitokin menee tuttipäällä tuttipullosta. Joskus laitan kahvat pulloon ja saavat itse pitää kahvoista kiinni. Eivät osaa kallistaa pulloa joten syöttötuoleissa tämä on aika hankalaa. Sittereissä maidon juominen kahvoilla onnistuu paremmin, kun olen laskenut sitteriä vähän alemmas ettei pulloa tarvitse kallistaa niin paljoa. Hörpytän vettä tavallisesta mukista/kupista silloin tällöin. Soseissa aateltiin nyt siirtyä kaupan isompiin 8kk purkkeihin. Soseet eivät ole niin sileitä kuin pienemmissä purkeissa. Olen hiukan laiskistunut omatekoisten soseiden suhteen, mutta on mulla kolmea eri lihasosetta pakkasessa. Omatekoisia soseita syödään siis välillä.

Nyt mä kaipaan vielä niitä sormiruokavinkkejä! Ihan perusjuttuja haluaisin kuulla, koska mulla ei oo mitään kokemusta. Ideoita, mitä antaa maisteltavaksi ja minkä kokoisia paloja.

Milloin sinun vauvasi alkoi harjoitella omatoimista syömistä ja millaisilla ruoilla aloititte?

Pojan polikäynti, mummolointia ja flunssaa

Noppaa käytettiin lastenpolilla kontrollissa viime torstaina, mutta valitettavasti koen etten saanut siitä oikein mitään irti. Poju oli tosi itkuinen, koska oli juuri päikkäriaika ja ehti nukahtaa turvakaukaloon sairaalan alakerrassa. Yläkertaan mentiin ja heti ekana herätys, riisuminen mittauksia varten ja siitäkös se ilo irtos! Lääkärin ja fyssarin vastaanotolla sitten itkettiin koko ajan (yleensä hyväntuulinen poika, kovin erikoista oli ettei pääsyt harmituksestaan yli) eikä tutkimisesta tullut yhtikäs mitään.

Minä kerroin, että kävimme siellä koulutuspäivässä (tästä postattu aiemmin) ja näytin ohjeita, joita saimme. Lopulta "jankattuani" asiasta, meille sanottiin, että voisimme soittaa tk:n lasten fysioterapeutille aikaa. Saimme sinne lähetteen ja kerroimme, että tytöstä tehty lähete neuvolan kautta. Eipä vaan kukaan kertonut, että aika pitäisi itse soittaa. No, nyt on fyssariajat varattu ja ne on ensi maanantaina. Aikoja ei varsinaisesti olisi ollut, mutta mukavankuuloinen fysioterapeutti sanoi, että ottaa meidän kuitenkin ylimääräisenä ensi maanantaina. Aika on ilmeisesti vähän lyhyempi kuin normaalisti, mutta hän sanoi, että saadaan kuitenkin vähän arvioitua tilannetta ja päästään tutustumaan paikkaan jne. Tästä olen erittäin tyytyväinen! Sen sijaan en ole tyytyväinen, että polilla ei otettu mitään kantaa, kun ilmaistiin huolemme tytöstä sanoen, että hän on mielestämme hankalampi tapaus kuin poika. Olishan häntä voinu siinä vilaista, kun poika vaan huusi eikä hänen tutkimisesta tullut mitään? No joojoo, tytöllä ei ollut aikaa, tiedän tiedän. Silti. Onneksi sentään tuli ilmi, että pitäis soittaa niitä aikoja fysioterapiaan itse. Koska pojan tutkimisesta ei oikein tullut juuta eikä jaata, niin olen kuitenkin tyytyväinen, että meitä uskottiin ja tehtiin se lähete hänestäkin.

Musta tuntuu, että likka menee koko ajan huonommaksi ja huonommaksi. Jäkittää niin pirun vahvasti käsiään taakse, että käsien tuominen keskilinjaan eteen on välillä ihan mahdotonta käsiä katkaisematta (eh heh). Onneksi maanantaina päästään näyttämään häntäkin kunnolla ja saadaan jotain tolkkua tähän. Eihän tommosta nyt voi kuukausitolkulla vain katsella ja odotella, josko ohi menisi. No, jospa tää tästä.

Lauantaina minä läksin naperoitten kanssa mummoloimaan pariksi päiväksi. Lasten täti oli siellä käymässä (asuu kauempana kuin me muut) ja hän niin toivoi, että tultais, jotta näkis pikkusia. Mehän sitten ajeltiin sinne ja kiva minireissu oli! Pikkuset olivat hyvää pataa kaikkien kanssa, naureskelivat ja leikkivät, nukkuivat hyvin ja söivät reippaasti.

Tädit ja eno viihdyttämässä naperoita

Mä kävin toisen siskon kanssa Ikeassa ja ostin sieltä Antilop-syöttötuolit. Olen lukenut niistä hyvää, vaikka ovatkin halpikset. Kokeillaan nyt, miten toimivat käytännössä. Jos eivät toimi arkikäytössä niin voidaan viedä ne vaikka mummilaan. Sieltä löytyykin nyt perus Niemen syöttärit joten voidaan vaihtaa vaikka niihin jos tarvitsee. Antilop-tuoleihin ostin myös tarjottimet sekä pehmusteet. Plussaa muiden kokemusten perusteella tuoleissa on muun muassa se, että ne on helppo puhdistaa, koska tuolit eivät ole puuta. Joidenkin mielestä tuolit ovat pihistystä ja panostusta yhtä aikaa, toisten mielestä vain kalliit TrippTrappit voivat hoitaa syöttötuolin virkaa. Jonkun mielestä nekään eivät ole niin tukevat kuin halvemmat Emmat ja jonkun mielestä TrippTrapp ei kaadu vaikka lapsi tekisi mitä. Eli kaikenlaisia mielipiteitä löytyy :D Toivotaan, että meillä syödään syöttötuoleissa nätisti, koska en usko, että tukevuudessaan Antilopit vastaisivat noita kalliimpia syöttötuoleja. No, katsotaan...

Viimeisenä mummilayönä molemmat naperot olivat räkäisiä ja heräilivät vuoronperään kitisemään ja valvoskelemaan. Tutti ei oikein auttanut, kun sitten eivät saaneet suunkaan kautta oikein hengitettyä, mutta toisaalta ilman tuttia vinisivät. Ja tietysti(!!!) olin juuri tältä reissulta jättänyt pois nenäfridan, koska "kyllä me pari päivää pärjätään ilman, kun ei noi oo ikinä kipeenä". Just niin. Musta tuntuu etten nukkunu sinä yönä lainkaan ja aamusta piti lähteä ajamaan takas kotiin. Väsytti, mutta onneksi matka meni kuitenkin hyvin. Loppumatkasta Noppa päristeli ja pöristeli takapenkillä :D Hilu vähän itkeskeli, mutta koitin jutella, että äiti ajaa nyt autoa eikä pääse nostamaan tuttia jne. Rauhottui likka lopulta ja nukkui, kun saavuimme kotipihaan.

Itselläni on koskenut kurkkuun reissusta lähtien ja nuhakin on. Naperot eivät juuri niiskuta, mutta kuivaa töhnää nenässä on ja välillä oon fridaa käyttänyt jos on näyttänyt, että lima irtoisi. Viime yönä likka heräili monta kertaa (pystyi kuitenkin tuttia syömään, se vaan ei pysynyt suussa lainkaan) ja kerran otinkin sitten ylös sängystä ja käytin fridaa. Lopulta en jaksanut hypätä ylös nostelemaan tuttia vaan otin hänet viereen nukkumaan. Siinä meni hyvin aamuun asti. Toivottavasti nuhat menee nopeasti ohi meillä kaikille ja pikaista toipumista muillekin sairastajille! Oon nyt useammastakin blogista lukenut, että on sairastelua ollut viime aikoina enemmän ja vähemmän.

Kantorepun hankinta

Naperoiset kulkevat nykyisin ulkona rattaissa ja nukkuvat enää vain parvekepäikkärit vaunukopissaan. Tästä meinasi muodostua pieni ongelma, koska rattaat ovat alakerran pyörävarastossa eikä hissiäkään ole. Ennen olen vauvat kantanut sinne tietysti vaunukopissa, mutta entäs nyt? Vauvat kainaloon ja menoks? Joo, ei todellakaan aivan niin helppoa! Kokeilkoon joku jos ei ymmärrä :D Matkalla on pari ovea, joista toinen on myös aina lukossa (joskus myös toinen) eli ei kovin helppoa mennä ilman apukäsiä tuonne varastoon vauvojen kanssa. Tähän saakka olen aina tarvinnut isimiehen apua jos olen lähtenyt yksin rattailla liikkeelle. Minulle ehdotettiin täällä blogin puolella aikoinaan kantoliinaa/-reppua näihin siirtymisiin ja niinpä ryhdyin ajattelemaan, että se voisi tosiaan tuoda helpotuksen.

Kantorepun hankintaa mietin jo raskausaikana, mutta en sitä sitten ikinä ostanut. Mielessäni pyöri Tula- ja Manduca-kantoreput ja niitä kävin katselemassa verkkokaupoissa. Lueskelin netistä, että molemmat olisivat ergonomisesti erinomaisia eli sopisivat pidempäänkin kantoon. Tulassa olisi lukemani perusteella vähemmän säätöhihnoja ja monet olivat tykästyneet siihen heti kokeiltuaan (vaikka omistivat Manducankin), joten vähän ihastuin sitten itsekin siihen - ja ihaniin kuoseihin, mitä reppuun voisi saada. Negatiivinen pointti on Tulan hinta (120-130€ uutena) ja käytettynäkin siitä joutuisi maksamaan aikamoisia summia (noin 100€ + ehkä postaritkin vielä). Manducoita olisi löytynyt käytettynä edullisemmin (noin 50€), uutena nekin satasen pintaan.

Kaverilta lainassa olevaa Tulaa testailtiin. Tosi helppokäyttöinen sekä tukevan oloinen reppu! Tyttö repussa ja poitsu "kainalossa". Jotenkin noin ois tarkoitus tehdä siirtymiset.

Repun käyttötarkoitusta pohtiessani päädyin sitten siihen, että molemmat yllämainitut ovat kuitenkin vähän turhan hinnakkaita meidän käyttöön. Pääasiallinen tarkoitus olisi kuitenkin käyttää reppua lähinnä noihin siirtymisiin kotoa varastoon. Kyselin kokemuksia sekä suosituksia parissa fb-ryhmässä ja sieltä esiin nousi mm. Ergo-kantoreppu, Patapum sekä BabyBjörn. Viimeisiä löytyy tosi edullisesti fb-kirppiksiltä ja se olisi varmaan ajanut asiansa siirtymisten suhteen. Aloin kuitenkin pohtia, että mitä jos joskus haluaisin kantaa vauvaa repussa pidemmän matkan. Ehkä repun olisikin hyvä olla vähän ergonomisesti parempi. Noi BB:t ei kuitenkaan ole sieltä parhaimmasta päästä käyttömukavuudeltaan - näin olen lueskellut ja kyllähän se hintakin vähän kertoo näissä reppuasioissa. Katselin YouTubesta Ergon käyttöohjeita ja se vaikutti oikein näppärältä ja hyvältä vaihtoehdolta. Selailin sitten fb:n kantovälinekirppistä ja löysinkin sieltä Ergon sopivaan hintaan.

Ergo-kantoreppu olisi nyt sitten kotiutumassa meille piakkoin eikä se ollut hinnalla pilattu (30€). Reppu on Ergon vanhempaa mallia, mutta sopii meille varmasti oikein hyvin! Ehkäpä kirjoittelen repusta lisää kun saamme siihen vähän tuntumaa :) Toi lainassa oleva Tula on kyllä tosi hyvä, toivottavasti Ergo on tasoltaan samaan suuntaan! Ai niin! Ergon voi laittaa myös selän puolelle ja löysinkin YouTubesta videon, jossa äiti laittaa molemmat kaksosvauvat reppuihin (toisen selkään, toisen eteen) eli ei sekään ihan mahdotonta ole. Ties vaikka hankin toisenkin repun ;)

Haaste: Minkälainen äiti olen?

Sain tällaisen haasteen Elinalta, PikkuPeikkoPrinsessa-blogin kirjoittajalta, joten tuumasta toimeen!

Minkälainen äiti olet?

Mielestäni olen hyvä äiti. Olen nopeasti omaksunut roolini äitinä, mutta pitänyt myös kiinni omasta ajasta. Annan vastuuta paljon isille. Näin jaksan myös itse olla parempi äiti :) 

Olen aika rento ja mututuntumalla elellään meidän perheessä eli en jaksa ottaa stressiä esimerkiksi siitä, jos mediassa nostetaan esille joku tietty juttu, mikä olisi nyt suosituksena vaikkapa vauvan ruokailuun liittyen. Nykyisin äideille tulee paljon paineita ulkomaailmasta: toimi näin, ei vaan sittenkin näin, et kai tee niin, näin on paras, blablablaa. Teen kuten itsestä parhaalta tuntuu ja mikä on paras tapa toimia meidän vauvojen kanssa. Maalaisjärki kunniaan. 

Olen hassutteleva ja tietenkin rakastava äiti. Pusuja, haleja, nauruja, höpötyksiä. Huolehdin vauvojen tarpeista ja pidän kiinni päivärytmeistä - sopeutuen kuitenkin muutoksiin. 

Ja viimeisenä: olen ylpeä äiti, koska mulla on kaksi ihanaa pikkuipanaa :)

Minä ja Nopsu

Eroaako se paljon siitä minkälainen äiti ajattelit olevasi ennen lapsia? 

Ei eroa. Toisaalta en juurikaan pohtinut edes, että millainen äiti minusta tulee. Kai mä ajattelin, että sittenhän sen näkee!

Mitä luulet että muut ajattelevat sinun kasvatustavoistasi?

Noo, luulenpa, että suurimman osan mielestä tapani toimia on ihan jees. Toki joku tiukempi mamma voi ajatella, että olen turhan rento ja että lasten kasvattamisessa pitäisi ottaa kaikki viimeisimmät suositukset  huomioon. Ehkä joku voi ajatella, että olen itsekäs halutessani omaa aikaa, mutta se on vaan voi voi jos joku niin ajattelee :D

Mitä sinun pitäisi mielestäsi tehdä toisin?

Tällä hetkellä koen, että ei juuri mitään. Tämäkin kysymys voisi olla ajankohtaisempi vähän myöhemmin lasten kasvaessa isommiksi. Nyt kaikki on sujunut kuitenkin vauvojen kanssa hyvin joten teen varmaan jotain oikein ;) Jos nyt jotain mainitsen, niin mun pitäis yrittää saada omat nukkumis- ja valvomisrytmit kohdilleen, jotta olisin vähän virkeämpi. Tällöin jaksais paremmin myös kuunnella kiukuttelua ;)

Mitä teet mielestäsi oikein?

Huolehdin vauvojen perustarpeista ja annan heille huomiota ja rakkautta eri tavoin :)

Hilu ja minä

Oletko varovainen äiti? Annatko lapsen kokeilla esimerkiksi telineeseen kiipeämistä hyvillä mielin vai estätkö toiminnan? Oletko hankkinut turvalukkoja kaappeihin, pistorasioihin suojat tai portteja rappusiin tai joihinkin oviin? Perustelut vastauksiin.

Kyllä mä varmaan haluan suojata pistorasiat, kun aika siihen koittaa. Jos kauempaa tulevaisuutta ajattelen, niin luultavasti olen vähän suojelevainen jos lapset haluavat kiipeillä leikkipuistossa tai muualla. En kuitenkaan halua estää heitä kokeilemasta ja opettelemasta erilaisia asioita eli keskilinjoilla mennään: ei liian ylisuojelevainen, mutta hiukan varovainen kuitenkin. 

Teiden ylittämisessä tulen varmaankin olemaan aika varovainen, koska olen ollut sellainen aina. Myös näin aikuisena. Lapsenakin muistan varoitelleeni kavereita ja jäin odottamaan kaukana tulevaa autoa, vaikka muut ehkä kipaisivat suojatien yli. Teen niin joskus edelleenkin. En kai luota autoilijoihin ja mietin joskus, että mitä jos vaikka kaadun tiellä ja auto on jo liian lähellä. Olen muuten kerran kaatunutkin suojatiellä, mutta tällöin kyseisessä paikassa oli liikennevalot.

Miten toimit seuraavassa tilanteessa: lapsi huutaa kaupassa pää punaisena ja makaa kaupan lattialla kun et suostu ostamaan jotain tiettyä juttua mitä lapsi haluaa. Annatko olla? Heittäydytkö itsekin maahan? Keskusteletko aiheesta? Annatko periksi? Mitä ajattelet muiden kaupassa asioivien katseista ja huokailuista?

Näitä tilanteita odotellessa! :D Luulen, että periksi en tule antamaan vaan yritän tehdä lapselle/lapsille selväksi, miksi jotain tiettyä asiaa ei osteta. Annan varmaan raivota aikansa, mutta jos raivo ei lopu niin kaupasta ulos hengähtämään. Muut saavat ajatella mitä lystää, teen parhaani.

Miten teidän perheessä suhtaudutaan herkkuihin? 
(Karkit, jäätelö, limut, sipsit, roskaruoka...)

Herkut eivät koske lapsia vielä, mutta tulevaisuudessa en aio kieltää heiltä herkkuhetkiä. Huom. hetkiä! Eli herkutella voi joskus, mutta rajansa kaikella eli kohtuudella napostellaan. Luultavasti joku herkku-/karkkipäiväkäytäntö tulee olemaan. Mulla oli omassa lapsuudessani (joskus ala-asteella) karkkipäivä ja mielestäni se toimi hyvin. Saunan yhteydessä sai nauttia saunalimua.

Onko lapsillanne tarkat rytmit? Ruoka, uni yms. Perustelut vastaukseen.

Rytmit ovat aika tarkat, mutta syntyneet vauvojen tarpeista. Ne varmasti tulevat muuttumaan paljonkin tämän vuoden aikana, mutta jää nähtäväksi miten. Ruokailu- ja unirytmit soljuvat arjessamme joko tosi tarkasti tai vähän joustavasti, riippuen täysin päivästä! Rytmi helpottaa päivänkulkua ja kaksosten kanssa toimimista.

Mitä luulet ja toivot että lapsesi ajattelevat aikuisena kasvatustaidoistasi?

Toivon tietysti, että he ovat tyytyväisiä ja kokevat, että heille on annettu rajoja ja rakkautta sopivassa mittasuhteessa. Toivoisin, että he kokisivat olevansa läheisiä kanssani. 

Mitä kasvatustapoja olet kopioinut omilta vanhemmiltasi?

No en varmaan vielä juuri mitään, kun nyt huolehditaan pääasiassa vielä vauvojen perustarpeista eikä niinkään vielä kasvateta (toki nytkin jo esimerkiksi kiitetään ruuan jälkeen yms. pientä), mutta toivoisin, että osaisin myöhemmin antaa rajoja, rakkautta sekä vapautta sopivissa mittasuhteissa kuten mielestäni omat vanhempani tekivät. Hyvät käytöstavat, perheen merkitys, ahkeruus ja osallistuminen (oli kyse sitten esimerkiksi vaikkapa harrastuksista tai töistä vanhempana), tietynlainen rentous eikä liian tiukkapipoinen toiminta. Tuollaiset kasvatustavat tulee nyt äkkiseltään mieleen, jotka haluaisin kopioida.

Ulkoiletteko päivittäin?

Vauvat nukkuvat päivittäin yhdet päiväunet parvekkeella. Päivittäin ei käydä vaunulenkkeilemässä. Tilanne olisi toinen jos asuisimme hissillisessä talossa tai maan tasolla. Tämäkin muuttuu varmasti, kun ikää tulee lisää ja ulkoileminen on vielä vähän tärkeämpää niin lapsille kuin minunkin hermoille ;)

Paljon lapsesi saa katsoa telkkaria päivässä ja käyttää esimerkiksi tablettia?

En ole ajatellut asiaa vielä, mutta tähän pätee varmaan sama kuin herkutteluun eli kohtuudella. Tablettia emme ainakaan toistaiseksi omista ja telkkari on kyllä taloudessamme paljon päällä. Tulevaisuudessa pitää ehkä rajoittaa omaakin katselua..tai no, toisaalta katson telkkaria eniten silloin, kun vauvat jo nukkuvat.

Miten näytät tunteita jälkikasvullesi? Niin positiiviset kuin negatiivisetkin.

Tuleehan noille aika paljon leperreltyä. Pusutellaan ja halitaan. Kutsun monesti muruiksi tai rakkaiksi. Väsyneenä ollessa on tullut joskus ärähdettyä jos kitistään tai jos aamulla herätään ennen kuin kukko ehtii edes kiekua ;) Mielestäni on hyvä, että lapset näkevät kaikenlaisia tunteita, jotta osaavat sitten itsessäänkin niitä tunnistaa (kunhan ovat isompia) ja selvitä niistä ilman suurta kriisiä.

Haastan vastailemaan:

Nellis - blogi: Vauvakuumeesta ponnistaen

Annika - blogi: Meiän perhe

Sumusade - blogi: Elämää ja sumusadetta