Irtiottoa lapsiperheen arjesta

Kesä-heinäkuun vaihteessa lähdin parin yön reissulle pikkusiskoni tykö. Mukaan lähti myös toinen pikkusiskoni ja yhdessä köröttelimme Onnibussilla Turkuun aika edulliseen hintaan. Rahaa ei ole liikaa näin kotihoidontuella "hummaillessa", mutta yhteensä 15 euron bussilippu (meno-paluu) ei tuntunut kovin pahalta. Ja ennen kaikkea oli tositosi kivaa irtautua tästä omasta arjesta hetkeksi ja viettää aikaa siskosten kesken! 

Ruissalossa

Olenhan mä toki käynyt illanvietoissa yms. omissa menoissa, mutta öitä en ole kuitenkaan ollut poissa kotoa nyt lasten ollessa pieniä. Painottaisin vielä, että olisin kyllä voinut olla öitä poissa aiemminkin, mutta eipä ole yöpymistä vaativaa menoa ollut. (Hetkinen...Kuopiossa ollessa mies otti joskus lapset omien vanhempiensa luokse yöksi ja mä jäin omieni luokse eli ainakin sen yhen kerran oon ollu yötä eri paikassa kuin ipanat. Wuhuu!) Kun sisko sitten sanoi, että toinen sisko olis tulossa hänen luokseen ja kysyi tulisinko minäkin, niin en epäröinyt. Mies pärjää lasten kanssa oikein mainiosti, tietenkin, onhan hän heidän isi. 

En ehkä ihan täydellisesti ymmärrä äitejä, jotka eivät pysty olla erossa lapsistaan omien menojen vuoksi - ei ns. oman elämän tartte loppua lasten saamiseen. Tietysti tämä on jokaisen oma asia, mutta ehkäpä mielelläni kuulisinkin (ei herneitä nokkaan siis), että jos juuri sinä lukija et halua irtautua lapsestasi/lapsistasi päiväksi tai pariksi, niin onko siihen joku tietty syy? Ymmärrettävää on tietysti jos esim. imetys sitoo äidin lapseen tai/ja jos kyseessä on pieni vauva. Miehen työt (tai äidin työt) voi myös olla yksi syy, miksei äiti voi lähteä vaikkapa parin päivän reissulle. Ehkä lapsia on isompi liuta, jolloin on hankalampaa (uskoisin) lähteä pidemmäksi aikaa pois. Mutta...niitä muita syitä olisikin mielenkiintoista kuulla :) Tai ylipäänsä mitä mieltä olet näistä asioista? Onko sinulle helppoa irtautua oman kodin ulkopuolelle pidemmäksi aikaa vai tuntuuko se vaikealta?

Tästä omasta ajattelustani voisi ehkä saada jonkun Huono äiti-syndrooman, mutta ei mulla ainakaan ole huono omatunto jos olen omissa menoissa, hups! Toisaalta lapset ovat lähes aina tällöin iskän kanssa (paria lyhytkestoista poikkeusta lukuunottamatta), koska meillä ei ole täällä samalla paikkakunnalla mummiloita tai muita paikkoja, joihin voisi lapset viedä hoitoon. Päivähoidossa meidän lapset eivät vielä ole enkä siis ole palannut vielä töihin, joten tässä on tosiaan itse aika tiiviisti koko ajan ja ainakin minä tarvitsen pieniä irtiottoja edes joskus. Pitäis kyllä useemmin olla poissa kotoa vähän pidempäänkin kuin muutama tunti eli ehdottomasti haluaisin tehdä jonkun vastaavan reissun tulevaisuudessakin. Jos olis ylimääräistä rahaa, niin olis voinu lähteä vaikka jonnekin festareille, mutta tänä kesänä ne jää kyllä nyt väliin.

Ja sitten takaisin itse reissuun:
Turussa oli tosi lämmin päivä, kun sinne saavuttiin ja hetken chillailun jälkeen ehdotinkin, että lähdettäis jonnekin rannalle. Suunnattiin Ruissaloon ja uimassakin käytiin. Samaisena iltana istuttiin iltaa siskon (+ avopuolisonsa) kodin pikkuterassilla sekä jokilaivoilla. Seuraavana päivänä kierreltiin Aurajoen varrella markkinoilla (käsityöläismarkkinat ja keskiaikaiset markkinat), tehtiin pizzaa ja katsottiin joku vähän outo leffa. Ihan semmoista perushengailua enkä kummempaa kaivannutkaan. Oli ihanaa vain olla. Ei tarvinnut viihdyttää ketään tai huolehtia kenenkään ruokailuista. Ei tarvinnut juosta puistossa kenenkään perässä tai vahtia rannalla vedessä leikkiviä. Oli semmoinen huoleton olo.

Kotiin oli kuitenkin mukava palata.