Marraskuun alku: voihan flunssa!

Heipähei pitkästä aikaa! Meillä on podettu räkätautia ja yskää nyt viikon verran niin lasten kuin itsenikin puolesta =/ Mies kärsi samat vaivat meitä ennen joten kiitti vaan isi, tartutit tän meihin :D (ei oo kyllä välillä naurattanut - tästä kohta lisää)

Käytiin viikko sitten taas Kuopiossa mummoloimassa ja mun koko sisarusparvi oli koolla landemummilassa. Tai no pikkuveljeä ei kyllä paljoa ehtinyt näkemään, kun sen piti pyyhältää paikasta toiseen. Kahviteltiin kuitenkin jo etukäteen tulevan Isänpäivän kunniaksi. Omalle iskälleni ostettiin siskojeni ja veljeni kanssa Jari Litmanen 10- kirja.

No mutta palatakseni siihen flunssaan...argh, kaikki nukkumiseen liittyvät jutut, etenkin yöunet, oli aivan katastrofia koko Kuopion reissun ajan! Oli varmasti monen sattuman summa, että homma meni päin seinää: flunssa, kotiin unohtuneet tuttipullot, tutittomuus. Selitän hiukan. Flunssan vuoksi en halunnut antaa naperoille tutteja, koska ajattelin, että ne ovat vain haitaksi kuten ennen jos on ollut flunssa. Tutti suussa ja nenä tukossa on vähän vaikea hengittää. Lisäksi oltiin jo hienosti totuteltu nukkumaan kotona ilman tutteja. Unohtuneet tuttipullot aiheutti sen, että ennen yöunia ei juotu iltamaitoja. Kunnon satsit iltapuuroa kyllä syötiin, mutta ehkä se pullomaito on rauhoittava tekijä sekä merkki tulevista yöunista. Päätin kuitenkin, että ilman mennään, kun ei sitä maitoa nälkään juoda kuitenkaan. Vikatikki maybe!

Lopputulema oli se, että kumpikin taisteli nukahtamisen kanssa äärettömän kauan - niin päivällä, illalla kuin yölläkin. Mitenkään ei ollut hyvä! Taistelin yksin, taistelin pikkusiskoni kanssa (koitti rauhoittaa toista sylissä ja minä toista), ja taas yksin. Molemmat vain karjui ilman toivoa nukahtamisesta. Minun syliin nukahdettiin välillä, mutta heti kun laskin sänkyyn, oli soppa taas valmis kiehumaan. Ja kun toinen huutaa toisessa sängyssä, lietsoi se toisenkin taas huutamaan. Yleensä toisen itkut ei kotona niin kamalasti vaikuta, mutta nyt molemmat oli niin herkillä. Kaikesta itkusta ja huudosta aiheutui nenän vuotaminen ja entistä hankalampi olo molemmille. Jonkun kerran niistin nenät nenäfridalla, mutta sekin aiheuttaa yleensä kaamean huudon (ja seurauksena taas nenän vuotaminen) joten eipä paljon edes hyödyttänyt.

Parina iltana toinen tai molemmat suostuivat nukahtamaan vain matkasänkyjen viereen mun patjalle tai jopa lattialle. Sänky ei kelvannut, ei ei ei! Teinkin siihen sitten lattialle peitosta alueen, johon nostin lattialle nukahtaneen nukkumaan ja toinen nukkui mun patjalla. Minä koitin itse sitten nukkua jossain siellä välissä/lasten vieressä, puoliksi kovalla lattialla ja puoliksi patjalla. Eipä siinä tilanpuutteessa vielä mitään, mutta parina yönä neiti H heräili noin tunnin välein ja poika vielä pari kertaa siellä välissä. Heräilyjen jälkeen nukahtaminen oli taas tuskaa ja yhtenä yönä valvoskelin patjalla/lattialla kieriskelevän ja välillä sylissä rimpuilevan neidin kanssa ehkäpä noin 1,5h. Poika nukkui onneksi paremmin, kun vaan sain nukahtamaan, mutta puuh tota likkaa. Mulla alkoi jo hermot ja verisuonet katkeilemaan. Mä en tajua, miten joku voi kestää samantyyppisiä nukkumisvaikeuksia kuukausitolkulla huonounisen lapsen kanssa! Kyllä pitää olla sitkeetä tekoa äidin/isin! Huh!

Oliskohan ollut viimeinen päivä ja päätin kokeilla niitä himputin tutteja. Olin kyllä varma, että naperot ei sitten pysty hengittämään, mutta nuhasta huolimatta tutit auttoivat ja molemmat nukahtivat aika hyvin päiväunille ja tietysti tutit tulivat käyttöön myös yöllä. Sain vihdoin hiukan nukkua, vaikka aamuherätys olikin tosi varhainen. Superhuonojen öiden jälkeen sain onneksi ottaa päiväunet ja naperot puuhastelivat sillä aikaa mm. tätien kanssa. Oli kyllä hermot niin kireellä koko reissun ajan ja vähän pettynyt olokin siitä, koska halusin vain mukavan reissun. No, näin tällä kertaa. Olis pitänyt uskaltaa kokeilla tutteja aiemmin, mutta ennen flunssassa ne ovat lähinnä hankaloittaneet asioita, kun ne suussa ei ole pystytty hengittämään ja sitten ne on pitänyt ottaa suusta väkisin ulos, mikä on aiheuttanut tietysti lisää huutoa.

No se siitä reissusta. Sen jälkeen ollaankin oltu vain kotosalla ja perhekahvilakin jätettiin keskiviikkona väliin ettei mennä tartuttamaan muita sinne. Vähän on naperot olleet kiukkuisia ja kovasti roikkuvat mun jaloissa haluten syliin. Nyt on jonkun kerran tullut myös tilanne, että isin sylistä onkin haluttu pois ja tultu hakeutumaan mun syliin. Kuopiossakin sylejä oli tarjolla, mutta ei..äitin syliin vain. Olisko tää joku äitikausi? Sylihetkiä pidetään tietysti ja paljon nujuan lattian tasossa lasten kanssa, mutta ihan koko ajan ei vain oikeasti jaksa. Ja sitten kun näitä huomionhakijoita on se kaksi. Molempien pitäis päästä syliin, molempia pitäisi viihdyttää, molempia pitäisi lohduttaa, molempia pitäisi ymmärtää. Vajavainen äiti kuittaa tällä kertaa tällaisia kuulumisia!